Jari Hintikka Oy

Meillä uskotaan siihen, että vain tekemällä kunnolla tulee valmista.

Jari Hintikka Oy on pitkän linjan maanrakennusalan ammattilainen, joka on rakentanut maata jo yli 30 vuoden ajan. Yritys on periytynyt isältä pojalle ja omistuspohjaa on myöhemmin laajennettu perhepiirissä. Nykyisen kaltaisena toiminta on aloitettu 1990-luvun alussa. Työtä on tehty siitä asti pitkäjänteisesti tähän päivään saakka. Meidän tekemistä ajaa samat tavoitteet kuin asiakkaita: työmaan pitää valmistua aina parhaalla laadulla ja sovitusti ajallaan, jotta asiakas pääsee eteenpäin omassa projektissaan.

Tänä päivänä Jari Hintikka Oy on noin viisitoista henkilöä työllistävä maanrakennusalan palveluja tarjoava kotimainen perheyritys. Yhteistyökumppaneillemme olemme laadukasta ja asiakaslähtöistä palvelua tarjoava toimija, jonka kanssa on helppo toteuttaa projekteja. Tavoitteemme on rakentaa pitkäikäisiä asiakassuhteita.  Meillä on vahva tulevaisuuden visio kasvattaa toimintaa kestävästi jatkossakin.

”Yhteistyömme on toiminut vuosien saatossa erittäin hyvin. Pystyy reakoimaan nopeisiin muutoksiin joustavasti.”

Kimmo Pusaaniemi

Toimitusjohtaja / Rakennusliike Seiska Oy

Kokemus

Meillä on vankka kokemus maansiirtoalasta yli 30 vuoden ajalta

Työmaa on valmis, kun sen pitääkin

Maanrakennuksen pitää edetä rivakasti ja jäljen oltava tarkkaa. Meillä on tasan sama tavoite kuin sinulla – varmistaa, että pääset eteenpäin projektin kanssa.

Kokonaisvaltainen palvelu

Tarjoamme halutessasi kaikki maanrakennusalan palvelut kokonaisratkaisuna

Henkilökunta

Henrik Hintikka

Toimitusjohtaja

Tuomas Hintikka

Työpäällikkö

Janne Sepponen

Myyntipäällikkö

Taavi Poutanen

Työnjohtaja

Ota Yhteyttä

Jätä tarjouspyyntö

Meille töihin

Lataa opas